Kysymys

Painonnostopaikka Kemissä

Onko Kemissä mitään seuraa missä voisi harrastaa painonnostoa??

Kysyjän nimi/nimimerkki: nuori_mies

Vastaus

Hei! Kiitos hyvästä kysymyksestäsi! Aiemmin 80-luvulla kasvattiseurani Aavasaksan Urheilijoiden (+ muidenkin lappilaisseurojen) nostajia kävi nostamassa Lautiosaaren Hakan kisoissa ja nostoharjoituksia siihen aikaan pidettiin Pölhön koululla Keminmaan puolella. Vetäjänä ja puheenjohtajana Hakassa toimi Hannu Roivainen. Muita vetäjiä olivat mm. Erkki Rapakko ja Arvo Tölli. Vielä aiemmin eli 60-luvulla aktiivista painonnostotoimintaa harrastettiin Kemin Kunnossa. Painonnostokisoja on järjestetty myös Kemin urheilutalolla. (tiedot antoi Lippo Norberg)

Tällä hetkellä Kemissä ei valitettavasti ole SPNL:n alaista aktiivista painonostoseuraa (ei myöskään Torniossa), mutta sellaisen syntyminen Kemi-Tornio alueelle, jossa on vahvat voimailuperinteet, olisi kyllä enemmän kuin toivottavaa. Ensin pitää kartoittaa tilat ja välineet. Otan itseäni niskasta ja selvitän nämä asiat tällä palstalla mahdollisimman pian. Mikäli Kemin ja/tai Tornion alueella olisi intoa aloittaa painonnostoharrastusta, tulen mielelläni auttamaan seuran pystyyn laittamisessa. Viime vuonna uusi seura syntyi Kempeleeseen. Uutta tulemista parhaillaan tekee myös Kuopio.

Asiantuntija: Harri Norberg, SPNL, P-Suomen aluevalmennus

Aihealueen kysymykset


Arkistohaku



Tarkennettu haku

Uusimmat kysymykset

Katso kaikki kysymykset