Aluevalmennushuipentuma aloitti leirivuoden Vierumäellä

Nuoret kokoontuivat aluevalmennushuipentumaan Vierumäelle 3.-5.1.2014

Liiton vuotuiseen aluevalmennusleirien huipentumaan kokoontui Vierumäelle motivoitunut joukko painonnoston nuorta voimaa eri puolilta Suomea. Yhteensä leirille osallistui 13 nuorta nostajaa: Suvi Talasterä, Iida Kalmari, Pirita Suoraniemi, Anni Rastas, Roni Peltonen, Jasper Kosonen, Ville Seppälä, Jesse Nykänen, Valtteri Jonninen, Janne Onnela, Juuso Tuulinen, Petri Lindfors ja Henri Kaikkonen. (ks. myös ryhmäkuva alla) 

Leirin ohjelmasta ja valmennuksesta vastasi liiton valmennusvaliokunnan pj Raimo Turunen, joka evästi luennoilla leiriläisiä yhdessä 17-vuotiaiden vastuuvalmentaja Saija Määtän ja 20-vuotiaiden vastuuvalmentaja Jouni Vähäsantasen kanssa monista nuoren urheilijan elämään ja kurinalaiseen harjoitteluun liittyvistä seikoista. Saija kehotti nuoria miettimään jo nyt avoimin mielin urheilijan tukiverkoston rakentamista siten, että lähipiiristä löytyisi valmentajan lisäksi tuttu hieroja, fysioterapeutti ja jopa lääkärikin, jonka puoleen nuoret voisivat tarvittaessa kääntyä. Ravinto muodostaa luonnollisesti yhden nuorten – ja kaikenikäisten – urheilijoiden kehittymisen kivijaloista yhdessä harjoittelun ja levon kanssa. Saija korosti, että näiden kolmen kivijalan tasapaino on tärkeää, jotta kehitystä voisi tapahtua.

Myös henkisen valmentautumisen ja valmistautumisen merkitystä pohdiskeltiin niin nuorten kuin aikuistenkin näkökulmasta. Tästä omakohtaisen esimerkin vuoden 1998 MM-kisoihin valmistautumisesta kertoi leirin mentorina ja valmentajana toiminut moninkertainen MM- ja olympiaedustajamme Janne Kanerva. Janne puhui kiinnostavasti monista painonnostajalle tärkeistä urheilun osa-alueista. Leirille osallistui myös Jannen valmennettava Roni Peltonen, 15, joka on noussut jo mukaan oman ikäluokkansa kärkiryhmään Suomessa.

Paavo Laamanen toi leirin valmennukseen mukaan vankkaa kokemusta ja tarkkoja havaintoja leiriläisten tekniikasta, sekä lisäksi mieluisia terveisiä Etelä-Karjalan painonnostotoiminnan aktivoitumisesta mm. Parikkalan ja Savonlinnan alueella. Juha Juhola Porista ja Harri Norberg Rovaniemeltä osallistuivat niin ikään leirin valmennukseen edellä mainittujen valmentajien (Turunen, Määttä, Vähäsantanen, Kanerva, Laamanen) kanssa. Todettiin myös se mikä on monesti aiemminkin tullut esille leiriolosuhteissa, että useamman valmentajan silmät näkevät paremmin yksityiskohtia nuorten painonnostajien tekniikasta ja näin teknisiin korjausliikkeisiin voidaan antaa hyviä vinkkejä leirin yhteydessä. Lopullisen hionnan tekevät kuitenkin henkilökohtaiset valmentajat kotisaleilla.

Leirin aamulenkit käytiin sporttisella meiningillä (pieni hiki pintaan ja kone käyntiin ennen aamupalaa). Salilla treenattiin perjantaina kahdesti (osa kerran), lauantaina oli ohjelmassa aamulenkin lisäksi kaksi painonnostoharjoitusta ja illalla palautus Vierumäen uimahallin palautusaltailla. Sunnuntaina käytiin ennen lounasta kova aamutreeni, jossa temmattiin sarjoja, kyykättiin ja työnnettiin ylöstyöntöjä pukeilta. Harjoituksen päätteeksi otettiin vielä leirikuva ja leirin johtaja Raimo Turunen kiitti nuoria hyvästä treenihengestä ja kovasta treenaamisesta.

Tästä on hyvä aloittaa painonnostovuosi 2014 nuorten painonnoston osalta! (juttu ja kuvat: Harri Norberg)


ryhmakuva_aluehuipennusleiri_2014.jpg

Leiriläiset ryhmäkuvassa Vierumäen urheiluopiston painonnostosalilla.


leirilaiset_luennolla_1.jpg

Leirin johtaja Raimo Turunen, valmentaja Saija Määttä ja mentor Janne Kanerva kertoivat leiriläisille tärkeistä nuorta urheilijaa koskevista asioista kuten urheilijan tukiverkoston rakentamisesta sekä ravinnon, levon ja harjoittelun tasapainon merkityksestä. Myös henkisestä valmentautumisesta keskusteltiin.


Julkaistu 05.01.2014 14:27

Voit tilata uutiset myös RSS-syötteenä